Kuntavaaliehdokkaan lomautusarkipäivät alkavat näillä näkymin olla ohi. Koronasulku päättyy tulevana sunnuntaina ja töihin palailen jo nyt perjantaina. Olin ihan varma, että sulkua jatketaan vapun yli, mutta päättivätkin toisin 👍 Nyt saadaan yksi vuoden tärkeimmistä myyntipäivistä onneksi käyttöön. Toki rankat rajoitukset ovat tulossa vastineeksi ravintolasulun päättymiselle... Klo 18 ravintolat sulki. Aika paljon jää a la carte ravintoloilta tuloja saamatta, kun paras myyntiaika alkaa vasta tuolloin. Meitin mestassa arkena jyllää onneksi enemmänkin lounasaika, mutta mites nyt esimerkiksi perjantai-ilta? Ei ole 😒Tai lauantai-ilta? Ei ole sitäkään 😟 Vappupäivänä, joka osuu nyt lauantaille, asiakkaat onneksi ovat liikkeellä puolesta päivästä juuri tuohon rajoituskuuteen, joten ei hätää, mutta seuraavat viikonloput, äitienpäivää lukuunottamatta, ovatkin sitten ihan kysymysmerkkejä. Toivottavasti rajoitukset päästään purkamaan nopealla aikataululla loppukeväänä.
Töiden alkua odotellessa ehtii vielä täyttämään vaalikoneita ja osallistua erilaisiin teams- ja etäkoulutustapahtumiin. Tänään täyttelin yhden vaalikoneen sekä onnistuin saamaan itselleni viiden tähden terveysehdokkaan maininnan. Olympiakomitean #liikuntaehdokas kampanjaan olenkin jo ottanut osaa. Huomenna voi osallistua parin tunnin webinaariin kouluruokailusta ja harrastamisen mallista, keskiviikkona odottaa teams-tapahtuma liittyen majoitus- ja ravintola-alaan, torstaina Porin ehdokkaiden keskusteluilta, perjantaina työpäivä ja viikonloppuna on ainakin pari foorumia, joihin voi osallistua 😅 Ai niin, omat jumpatkin pitää ehtiä vetämään💪Tilasinkin tänään itselleni netistä #yksteistä treenipaidan buustaamaan vaalikampanjointiani. Jos se on sopiva päällä, niin tilailen lisää vaikkapa liikuntaehdokkaan tekstillä😀 Myös jaettavat kasvomaskit kuntavaalikampanjaan sopivalla tekstillä saattaa olla tulossa.
Seuraavalla kerralla saatan kirjoitella tuntemuksiani koronaväsymyksestä. Mutta nyt silittelen vaalipäällikköä, joka tuli äsken toisesta kodistaan vaihteeksi meille #reissukissa #vuoroviikot ja heiluttelen vaalisukkiani💙
Pysykääpä terveinä ja muistakaa turvavälit rokotuksista huolimatta!
janetzski

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti