maanantai 31. toukokuuta 2021

KUNTAVAALIEHDOKKAAN ARKIPÄIVÄÄ: Kulisseissa tapahtuu

 

 

Jee!

Odotus palkitaan ja tällä viikolla se aukeaa! Eli legendaarinen MeriMartina avaa ovensa loppuviikolla. Tervetuloa! 

Monet (ja myös kulmien asukki västäräkki) ovatkin jo käyneet kuikuilemassa ikkunoiden takana. Alueen muita ravintoloitsijoita on käynyt kyselemässä kuulumisia ja kaupungin työväkeäkin kiinnostaa, että koska saa lounasta. Ja mitä siellä ravintolassa oikein on tapahtunut koko toukokuun😄

No, aika pitkälti on tapahtunut tätä:


Ravintolasali on osittain ollut tavaroiden valtaamana, mutta pikku hiljaa keittiölaitteita on siirtynyt asiallisempaan pisteeseen, kunhan niille on ensin raivattu tilaa köökin puolella. Pientä face lift -remppaa ollaan tehty ja paikkoja puunattu. Ravintola sai uudet kesäiset kyltit, terassille tulee suuret upeat aurinkovarjot ja ne rähjäiset muovituolit on heivattu hel###tiin. 

Päivät ovat itsellä ja ravintolapäälliköllä kuluneet pitkälti erinäisten paperitöiden ja tilausten kanssa ja MeriMartinaan palkattu henkilökunta taas on laittanut paikkoja kuntoon. No, on mulla ollut kädet täynnä töitä myös tavaran siirtämisessä paikasta A eli Martinasta paikkaan B eli MeriMartinaan. Tänään meni rellussa muun muassa yksi pakastinkaappi Yyteriin. Sellasta pientä ja hikistä puuhaa paperitöiden lomaan. 

MeriMartinan ruokalista ollaan laadittu Martinasta tuttua menuta mukaillen. Listalla on niin pihviä, kanaa, kalaa kuin hampurilaisia ja pastojakin. Esimerkiksi klassikkojamme Martinan possua ja kanakoria on myös saatavilla. Myös lounastajille on tarjolla päivittäin vaihtuva lounasannos sekä kahvittelijoille on tarjolla pikkusuolaista ja makeaa. Kioski aukeaa lähempänä kesäsesonkia, siihen asti kioskituotteita saa ravintolan puolelta. Ja lämpimiin kesäpäiviin on tarjolla virkistäviä juomia. Esimerkiksi aivan ihana TyrniGT on varmasti tämän kesän suosikkeja🍹


Tulepa loppuviikolla kuikuilemaan rohkeasti mitä ravintolassa tapahtuu ja astumaan sisään palveltavaksi😊 Sekä nauttimaan upeista maisemista 🌞🌊


Nähdään,

jaana

keittiöpäällikkö


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti