maanantai 31. toukokuuta 2021

KUNTAVAALIEHDOKKAAN ARKIPÄIVÄÄ: Kulisseissa tapahtuu

 

 

Jee!

Odotus palkitaan ja tällä viikolla se aukeaa! Eli legendaarinen MeriMartina avaa ovensa loppuviikolla. Tervetuloa! 

Monet (ja myös kulmien asukki västäräkki) ovatkin jo käyneet kuikuilemassa ikkunoiden takana. Alueen muita ravintoloitsijoita on käynyt kyselemässä kuulumisia ja kaupungin työväkeäkin kiinnostaa, että koska saa lounasta. Ja mitä siellä ravintolassa oikein on tapahtunut koko toukokuun😄

No, aika pitkälti on tapahtunut tätä:


Ravintolasali on osittain ollut tavaroiden valtaamana, mutta pikku hiljaa keittiölaitteita on siirtynyt asiallisempaan pisteeseen, kunhan niille on ensin raivattu tilaa köökin puolella. Pientä face lift -remppaa ollaan tehty ja paikkoja puunattu. Ravintola sai uudet kesäiset kyltit, terassille tulee suuret upeat aurinkovarjot ja ne rähjäiset muovituolit on heivattu hel###tiin. 

Päivät ovat itsellä ja ravintolapäälliköllä kuluneet pitkälti erinäisten paperitöiden ja tilausten kanssa ja MeriMartinaan palkattu henkilökunta taas on laittanut paikkoja kuntoon. No, on mulla ollut kädet täynnä töitä myös tavaran siirtämisessä paikasta A eli Martinasta paikkaan B eli MeriMartinaan. Tänään meni rellussa muun muassa yksi pakastinkaappi Yyteriin. Sellasta pientä ja hikistä puuhaa paperitöiden lomaan. 

MeriMartinan ruokalista ollaan laadittu Martinasta tuttua menuta mukaillen. Listalla on niin pihviä, kanaa, kalaa kuin hampurilaisia ja pastojakin. Esimerkiksi klassikkojamme Martinan possua ja kanakoria on myös saatavilla. Myös lounastajille on tarjolla päivittäin vaihtuva lounasannos sekä kahvittelijoille on tarjolla pikkusuolaista ja makeaa. Kioski aukeaa lähempänä kesäsesonkia, siihen asti kioskituotteita saa ravintolan puolelta. Ja lämpimiin kesäpäiviin on tarjolla virkistäviä juomia. Esimerkiksi aivan ihana TyrniGT on varmasti tämän kesän suosikkeja🍹


Tulepa loppuviikolla kuikuilemaan rohkeasti mitä ravintolassa tapahtuu ja astumaan sisään palveltavaksi😊 Sekä nauttimaan upeista maisemista 🌞🌊


Nähdään,

jaana

keittiöpäällikkö


keskiviikko 21. huhtikuuta 2021

KUNTAVAALIEHDOKKAAN ARKIPÄIVÄÄ: Ravintolarajoituksien mukanaan tuomat ilmiöt

Niin se hallitus sitten päätti, että ravintoloissa anniskelu päättyy klo 17 ja asiakkaat ulos klo 19. Tässä muutamia havaintoja rajoitusten tuomista ilmiöistä tämän muutaman päivän ajalta kun olen töissä ollut😏 

A) Teet monta työpäivää yksin, koska et voi jakaa päivän tunteja muiden työntekijöiden kanssa, koska  päivän tunnit eivät siihen rajoitusten vuoksi riitä. Kuitenkin oma päiväsi on usein silti normaalia pidempi. 

B) Ensimmäisenä työpäivänä ravintolan laitteet ja koneet eivät toimikaan kunnolla, koska niitä ei ole käytetty koronasulun vuoksi. Soitat sähkömiehen paikalle ja taustakoneen it-tyypit. Pienen tuskailun jälkeen saadaan homma toimimaan. Sovelluksissa on tietenkin vielä väärät aukioloajat ja sähköposti on täynnä ilmoituksia, joihin olisi pitänyt lomautuksen aikana reagoida.

C) Asiakkaille kerrot jokaiselle erikseen, että anniskelu päättyy klo 17. Ruokaa ja alkoholittomia juomia voi tilata viiden jälkeen. Ravintola suljetaan klo 19, jolloin ruokailijoiden tulee poistua. Mutta, jos tilaat take awayta, voit oleskella ravintolassa klo 19 jälkeen odottamassa annostasi. 

D) Kerrot asiakkaalle, että jos haluat nauttia alkoholipitoisia juomia klo 17 jälkeen, sinun täytyy tilata ne pöytään ennen klo 17. Saat nauttia niitä ravintolan sulkemiseen saakka, mutta et voi kuitenkaan ostaa niitä enää lisää klo 17 jälkeen. Eli tilaat sen toisen lasillisen tai pullon viiniä tai toisen oluen ennen klo 17, jonka aiot kuitenkin nauttia vasta kun se pääruoka tulee, ehkä klo 17,30. Jos haluat nauttia jälkiruokakahvin ja konjakin klo 18.15, niin tilaat sen konjakin ennen klo 17 sinne pöytään. 

E) Asiakkaana olet varmaan jo hokannut miten tämä rajoitusjuttu toimii ja olet varautunut illan jatkoihin omilla eväillä, joita menet kavereiden kanssa sitten nauttimaan auringonpaisteella puistoon tai 30 neliön yksiöön, jos sattuu satamaan. Et muista pitää turvavälejä, joista ruokaravintolassa huolehditaan puolestasi. Toki, jos olet lähtenyt jatkoille terassilta, joissa ei ole niin rajuja rajoituksia kuin ruokaravintoloissa, olet jo siellä todennäköisesti unohtanut turvavälit ja maskin käytön liikkuessasi, joten ei siellä yksiössä ole sitten enää niin väliksi. Muista kuitenkin, että voit ottaa mukaasi vain viisi kaveria.

F) Ravintolan työntekijänä laitat itsellesi puhelimen hälyttämään varttia aikaisemmin, ennen kuin anniskelu päättyy, jotta muistat, että se anniskelu todella päättyy keskellä päivää.

G) Työvuorolistoja tehdessäsi yrität sovitella omat työtuntisi sopimaan muiden työntekijöiden tuntien kanssa. Itse viet leijonan osan viikon tunneista olemalla päällikkö ja muillekin pitäisi saada järkevän mittaisia työpäiviä. Ei oo helppoa.

H) Tavaratilauksia tehdessäsi olet ihan pihalla siitä, mikä on esimerkiksi viikonlopun tavaran tarve. Liikaa ei saisi tilata ettei tule hävikkiä eikä liian vähän, jos asiakkaita sittenkin tulee paljon.  Kristallipallo olisi nyt todella tarpeeseen, sillä monet asiakkaat eivät vieläkään osaa varata sitä pöytää eikä varsinkaan ajoissa.

I) Koronaväsymys. No, siihen auttaa pizza ja punaviini😂 kotona nautittuna tietysti.


Eipä mulla muuta tänään. Menee kuin Strömsössä!

J) janetzski



maanantai 12. huhtikuuta 2021

KUNTAVAALIEHDOKKAAN ARKIPÄIVÄÄ: Back to work ja muuta puuhaa

Kuntavaaliehdokkaan lomautusarkipäivät alkavat näillä näkymin olla ohi. Koronasulku päättyy tulevana sunnuntaina ja töihin palailen jo nyt perjantaina. Olin ihan varma, että sulkua jatketaan vapun yli, mutta päättivätkin toisin 👍 Nyt saadaan yksi vuoden tärkeimmistä myyntipäivistä onneksi käyttöön. Toki rankat rajoitukset ovat tulossa vastineeksi ravintolasulun päättymiselle... Klo 18 ravintolat sulki. Aika paljon jää a la carte ravintoloilta tuloja saamatta, kun paras myyntiaika alkaa vasta tuolloin. Meitin mestassa arkena jyllää onneksi enemmänkin lounasaika, mutta mites nyt esimerkiksi perjantai-ilta? Ei ole 😒Tai lauantai-ilta? Ei ole sitäkään 😟 Vappupäivänä, joka osuu nyt lauantaille, asiakkaat onneksi ovat liikkeellä puolesta päivästä juuri tuohon rajoituskuuteen, joten ei hätää, mutta seuraavat viikonloput, äitienpäivää lukuunottamatta, ovatkin sitten ihan kysymysmerkkejä. Toivottavasti rajoitukset päästään purkamaan nopealla aikataululla loppukeväänä.

Töiden alkua odotellessa ehtii vielä täyttämään vaalikoneita ja osallistua erilaisiin teams- ja etäkoulutustapahtumiin. Tänään täyttelin yhden vaalikoneen sekä onnistuin saamaan itselleni viiden tähden terveysehdokkaan maininnan. Olympiakomitean #liikuntaehdokas kampanjaan olenkin jo ottanut osaa. Huomenna voi osallistua parin tunnin webinaariin kouluruokailusta ja harrastamisen mallista, keskiviikkona odottaa teams-tapahtuma liittyen majoitus- ja ravintola-alaan, torstaina Porin ehdokkaiden keskusteluilta, perjantaina työpäivä ja viikonloppuna on ainakin pari foorumia, joihin voi osallistua 😅 Ai niin, omat jumpatkin pitää ehtiä vetämään💪Tilasinkin tänään itselleni netistä #yksteistä treenipaidan buustaamaan vaalikampanjointiani. Jos se on sopiva päällä, niin tilailen lisää vaikkapa liikuntaehdokkaan tekstillä😀 Myös jaettavat kasvomaskit kuntavaalikampanjaan sopivalla tekstillä saattaa olla tulossa. 

Seuraavalla kerralla saatan kirjoitella tuntemuksiani koronaväsymyksestä. Mutta nyt silittelen vaalipäällikköä, joka tuli äsken toisesta kodistaan vaihteeksi meille #reissukissa #vuoroviikot ja heiluttelen vaalisukkiani💙



Pysykääpä terveinä ja muistakaa turvavälit rokotuksista huolimatta!


janetzski

maanantai 29. maaliskuuta 2021

KUNTAVAALIEHDOKKAAN ARKIPÄIVÄÄ: Yrittäjien koronakuritus jatkuu

Niin se eduskunta sitten eilen sunnuntaina viime hetkillä päätti, että ravintolat suljetaan tänään maanantaina vielä kolmeksi viikoksi. Useimmille ravintoloille tämä sulku tarkoitti vain ärsyttävää jatkoaikaa edellisen sulun perään, johon oltiin ainakin omassa toimipaikassani jo varauduttu ja lomautukset meillä kaikilla jatkuvat katkeamatta. Mutta sulkulistalle joutui, ehkä vähän yllättäen, myös uusia ravintoloita. Esimerkiksi oman organisaationi muikkuravintola Kuopiossa sai kuulla eilen, että seuraavana päivänä ei ovia saakaan avata. Muikut pitää nyt sitten myydä vain take awayna.

Jotenkin pöyristyttävää tämä päätöksien teon hitaus. Vaikka ravintolasulun jatkamisesta puhuttiin jo reilu viikko sitten ja hallitus oli asiasta tehnyt esityksen, niin silti päätöstä joutui odottamaan viimeiseen päivään ennen sulun alkua. Ymmärrän toki, että asioita ei voida päättää niin vain sormia napsauttamalla, mutta tämän ravintolasulkupäätöksen kanssa mentiin ehkä jo vähän liian pitkälle. Mites yrittäjät nyt sitten yhtäkkiä lomauttavat työntekijänsä yön aikana. Ei sitten millään. Viime vuonna lomautuksen pystyi tekemään melko nopeasti, mutta se apu otettiin yrityksiltä pois ehkä vähän liian aikaisin. Nyt yrittäjä maksaa työntekijälle palkkaa kaksi viikkoa vaikka tuloja ei välttämättä ole yhtään. Asiaa auttaa, jos yrittäjä on käyttänyt hyväkseen mahdollisuutta julkaista työvuorolistoja viikko kerrallaan. Tällöin on vielä varaa muokata julkaisemattomia työvuoroja. Tietysti työntekijän kohdalla pidempi lomautuksen alkamisaika on plussaa, mutta saattaa toki käydä niin, että ei kohta olekaan enää paikkaa mihin palata töihin. 

Ravintola- ja tapahtuma-ala on ollut jo vuoden kovassa kurituksessa ja sama meno tuntuu jatkuvan. Mitenkähän on kesän laita? Päästäänkö festareille tai kulttuuritapahtumiin vai ei? Saako järjestää isompia juhlatilaisuuksia vai ei? Vai pitäisikö kysyä, että päästäänkö edes ulkoilmaterassille tai saako mennä edes piknikille muutaman ystävän kanssa?

Tämä koronakurimus jatkuu, jos ihmiset eivät jaksa välittää muista tai edes ensin itsestään. Tautihan tarttuu silloin, kun ollaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Joillakin ei ole vielä mennyt sinne kaaliin, että pysy nyt enemmän siellä kotona, pliis. Ymmärrän toki nuoria tai sinkkuja, joille on elintärkeää nähdä ystäviä tai päästä juhlimaan (kuolemattomiahan ollaan juuri siinä 17 - 29 -vuotiaina). Seniorikansalaiset pakotettiin jäämään kotiin jo vuosi sitten, eikä heille annettu mahdollisuutta nähdä edes omaisia kuin ikkunan takaa. Tähän ei olisi varmasti nuorempi sukupolvi pystynytkään, mutta nyt olisi aika olla ryhmäytymättä loppukevät. Mielestäni Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kiteytti laadittavan rajoitustavoitteen liikkumisrajoituskeskustelussa hyvin toteamalla, että pitäisi välttää ensisijaisesti juuri ryhmäytymistä ei niinkään perusliikkumista.

Nyt vielä odotellaan, että mikä kuntosalien kohtalo on. Nyt taitaa olla päätöksenä se, että asiakkaita saa ottaa pyöreä nolla, mutta alkaen koska? Kuntosaliyrittäjät noudattavat annettuja ohjeita kuuliaisesti, ainakin omassa työpaikassani Pulsilla, ja pitävät asiakkaiden turvallisuudesta huolta. Nyt on pitkään soudettu ja huovattu saako tilassa olla 6 vai 10 ihmistä. Alueet on teipattu huomioteipillä missä saa olla mikäkin määrä jengiä. Välillä olen jumppani vetänyt 5+1 menetelmällä ja välillä 9+1 menetelmällä. Asiakkaatkin väsyvät tähän touhuun, kun eivät tiedä pääseekö haluamaansa jumppaan vai ei. Osa saattaa laittaa korttinsa tauolle tai lopettaa jäsenyyden kokonaan, kun ei pääse liikkumaan. Kohta ei ole sitä kivaa kotisalia missä käydä, jos yrittäjien mahdollisuus pyörittää elinkeinoaan on liian rajallinen. Toki meillä Suomessa monella yrittäjällä on vielä mahdollisuus tarjota palvelujaan asiakkaille, kun muissa maissa on (ollut) pitkiä totaalisulkuja ja auki saavat olla suurin piirtein vain ruokakaupat, optikkoliikkeet ja apteekit. 

Pidä huoli itsestäsi, ota huomioon muut ja vältä ryhmäytymistä. Käytä maskia, kun liikut muiden seurassa tai käyt kaupassa. Itse olen välttynyt kaikilta taudeilta viimeisen vuoden, kun olen jaksanut pitää turvavälit, maskia tarvittaessa ja pessyt käsiä ahkerasti. Eli edes pientä flunssaakaan ei ole ollut. Ainoa lääketieteellinen asia on ollut hammaslääkärissä käynti juurihoidon vuoksi.

Pysytään terveinä!


janetzski

torstai 18. maaliskuuta 2021

KUNTAVAALIEHDOKKAAN ARKIPÄIVÄÄ: verkostojen luominen

Torstai 18.3. 

Tänään piti tulla äänestysnumerot kuntavaaliehdokkaille, mutta odotellaanpa niitä nyt sitten vielä tovi. Viikonloppuna oli tarkoitus aloittaa vaalimainostaminen 💙ja oman numeron hehkutus mahdollisille äänestäjille. Se saa nyt odottaa myöhäisempää hetkeä. Kuitenkin verkostojen luominen ja oman persoonan esiintuominen on nyt tärkeää, jotta toukokuussa olisi jo monen äänestäjän mielessä mahdollisena ehdokasvaihtoehtona. Kännykkä onkin piippaillut tasaiseen tahtiin eri ehdokkaiden ja facebook-kaverien tuttujen kaverikutsuista. Näin saamme itse ja annamme toisillemme näkyvyyttä koko Suomessa. 

En ole vähään aikaan ollut kovin aktiivinen tuolla sosiaalisessa mediassa. Mulla on ollut sen verran töitä tehtävänä, että kotiin päästyä on vain halunnut rauhoittua ja somepäivitykset jäänyt laiskuuden vuoksi tekemättä. Nyt on kuitenkin eri tavalla aikaa, koska olen hetkeksi lomautettu päätyöstäni keittiöpäällikkönä. Myös puolueen koulutukset somen käyttämisestä ovat innostaneet lisäämään päivityksiä. Sain myös luotua itselleni niin sanotun poliitikkosivun facebookiin sekä lataamaan ja käyttämään erilaisia äppejä, joiden avulla saa tehtyä kuvia ja videoita. Huomasin, että esimerkiksi Instagram Storiesien teko on oikeasti hauskaa😄 

Somen käyttö korostuukin nyt näissä kuntavaaleissa, koska koronapandemian vuoksi torille ja turuille ei voi lähteä jakamaan fleijereita kädestä käteen ja höpöttämään ihmisten kanssa. Kuntavaaleissa pärjää se, jolla on hyvä verkosto ja saa tehtyä itseänsä tunnetuksi. Hyvä verkosto ei tarkoita tietenkään pelkkää somea, mutta se on erittäin hyvä lisä äänestäjien tavoittamiseksi tällä hetkellä. 

Tässä on nyt pari kuukautta aikaa hioa mainostaktiikkaa ja verkostoitua lisää. Parin kuukauden lisäaika saattaa antaa myös lisää vaihtoehtoja vaaliteemoihin. Mulla ne ovat vielä liikunta, työssä jaksaminen ja opiskelu. Asuinalueeni linnunkakkaongelma kyllä nostaa kohta päätään, kun linnut saapuvat etelästä pesimispuihinsa. Ai, että sitä sutun määrää autojen konepelleillä😂 Pienet on ongelmat, mutta ravitsemusalan ihmisenä jotenkin kauhistuttaa mahdollisten tautien leviäminen tällä alueella. Ja linnunkakan mahdollinen päähän putoaminen, jos puiston läpi kuljet.


Verkostoitumisiin,

makisenjaana

maanantai 8. maaliskuuta 2021

KUNTAVAALIEHDOKKAAN ARKIPÄIVÄÄ: Naistenpäivän kunniaksi

Eduskunta hyväksyi odotetusti hallituksen asetuksen 3 viikon ravintolasulusta näin naistenpäivän kunniaksi. Ravintoloiden sulku kuitenkin alkaa vasta tiistaina kello 00.00. Ravintolat saivat siis olla auki vielä tämän päivän eli maanantain ja niin myös oma työpaikkanikin käytti mahdollisuuden olla auki. Mitään suurta yleisöryntäystä ei kuitenkaan ollut, mutta saimme kuitenkin myytyä varastoa sulun alta pois normaalilla tavalla. Tiistaina ja keskiviikkona myymme vielä take awayta ja torstaina sitten siivoillaan. Vähän keveämmin mielin ollaan viime kevääseen verrattuna, kun kaikki oli vielä suurta tuntematonta.

Perjantaina alkaa sitten vaihteeksi pakkoloma viime kevään malliin. Tämä lomailu piti käyttää hyödyksi kuntavaalijuttuihin, mutta kun nekin nyt sitten siirrettiin kesäkuulle, niin vaalimainoksia ei vielä hyödytä väsätä. Numerotkin saadaan vasta toukokuussa. Toki monenlaista koulutusta on vielä suoritettavana ja erilaisia kirjoituksia mietittävänä, niin ei toi pakkoloma lorvailuksi kuitenkaan mene😂kuntavaaliehdokkaan arkea on joka viikolle👍 

Vaikka kuntavaalit siirtyivätkin, niin Satakunnan Osuuskaupan edustajistovaalit kuitenkin alkoivat tänään. Mut voi bongata sieltä listoilta numerolla 61. Jos olet Satakunnan Osuuskaupan jäsen, niin käytäpä äänivaltaasi ja valitse itsellesi sopiva edustaja. Olenko se minä vai joku muu? Vaalit kestävät kaksi viikkoa. Ja näissä vaaleissa on muuten turvallista äänestää, voit tehdä sen kotona digitaalisesti. Netistä etsit Satakunnan Osuuskaupan sivut ja sieltä vaalit.

Naistenpäivän kunniaksi kuntavaaliehdokas sai mieheltään nätin kukkakimpun💗 Jaksaa vielä mun vaalihömpötyksiä sentään. Mun vaalipäällikkökin tuli kotiin naistenpäivän kunniaksi. Hän on karvainen, hänellä on neljä tassua ja hän miukuu. Hänellä on kaksi kotia ja nyt on taas meidän kodin vuoro. Vaalipäällikkö oli käynyt hoitamassa tänään hammaskalustonsakin kuntoon, niin on sitten valmis vaalitaistoon 😀 #virallinenapukissa #ainaläppärillä #annakanaa

Naistenpäivän kunniaksi alkoi töllöstä just Doctor Pimple Popper -jakso💪 mun ehdoton suosikkiammattilainen 😄😄 Ja Popper -jakson jälkeen hypätään Englantiin toiselle Doctorille. Täydellinen maanantai 👌👌👌 ou jee! Ja vaalipäällikkökin makoilee kyljessä rapsutettavana.

Heippa seuraavaan jaksoon!

janetzski







torstai 25. helmikuuta 2021

KUNTAVAALIEHDOKKAAN ARKIPÄIVÄÄ: Mites tää ehdokkuus ny sit alkokaan?

 

#yksteistä

Se oli helmikuun alkua, kun sain puhelinsoiton. Olin keskellä keittiöpäällikön hektistä työpäivää, mutta ehdin kuitenkin juttelemaan tovin soittajan kanssa. Iloinen ja positiivinen soittaja kertoi, että oli kuullut minusta eri tahoilta kehuja ja sopisin hyvin hänen edustamansa puolueen kuntavaaliehdokkaaksi. Puolue oli Kokoomus.

Häkellyin hetkeksi, koska en ollut odottanut tällaista soittoa. Lupasin kuitenkin tulla juttelemaan paremmin asiasta. Olin kyllä aiemmin saanut soiton, jossa kyseltiin innokkuutta lähteä Satakunnan Osuuskaupan edustajistovaaliin ehdokkaaksi. Siihen suostuin saman puhelun aikana, koska ajattelin, että miksipä ei. Voisihan se olla ihan kivaakin hommaa, jos tulee valituksi. (Numeroni on muuten 61 ja vaalit maaliskuussa.) Sain myös soiton, että haluatko olla mukana vaalilautakunnassa kuntavaaleissa. Lähdin siihenkin mukaan ja tulin valituksi varajäseneksi. Jouduin tietysti peruuttamaan myöhemmin tämän pestin, koska päätin lähteä ehdolle ehdokkaaksi kuntavaaleihin.

Menin juttelemaan mahdollisesta ehdokkuudesta ja päätin lähteä mukaan. Tuleepahan ainakin mielenkiintoinen kevät😃Kirjoitin nimen soppariin ja odottelin sitten yleiskokoukseen asti, että minut on virallisesti valittu. Valinta tapahtui maanantaina. Samana päivänä tuli postissa kaulakoru, josta sitten tunnistaa ehdokkaan. Äänestysnumerot saadaan vasta 18.3, niin se ei vielä tässä korussa näy.



Kuntavaaliehdokkaan arkipäivään kuuluu, ainakin näin ekaa kertaa ehdolla olevalle, kaikenlaisia koulutuksia. Joka viikolle ja usealle päivälle on kalenterissa merkittynä erilaisia teams-koulutuksia. Tänään aloittelin vapaapäivääni tutustumalla yhteen Porin kaupungin toimialoista. Näitä toimialatutustumisia on luvassa lisää. Ensi viikolla kouluttaudun myös somen antamiin mahdollisuuksiin vaalimarkkinoinnissa. Onneksi opiskelu ei ole mulle uutta 😆 #ikuinenopiskelija

Eilen pähkäiltiin mulle erilaisia vaaliteemoja. Löytyihän niitä, mutta niistä sitten myöhemmin lisää. Illan pähkäilyn päätteeksi keksittiin myös mulle sopiva risuaita eli hästägi. Porilaisena olen #yksteistä ja haluan olla tekemässä maalaisjärjellä hyviä päätöksiä porilaisten ja hyvän Porin puolesta. Ja, muistakaa, että kuka vaan voi pyrkiä ehdokkaaksi, jos on halua vaikuttaa oman kylän asioihin.



Jaana/Janetzski/Mäkisenjaana