maanantai 25. huhtikuuta 2016

VAPAAPÄIVÄ -arkena vai viikonloppuna?

Viikonloppuvapaani kestää neljä päivää. Joo-o, kyllä, neljä kokonaista päivää! Melkein jo miniloma. Useimmillahan viikonloppuvapaa on vain kaksi päivää. Mutta, mutta... Mulla viikonloppuja on kuitenkin vain noin kerran kuukaudessa. Yleensähän teen töitä aina lauantait ja sunnuntait, kun ravintola-alalla kerran oon. Ja olen kateellinen niille, jotka voivat suunnitella joka viikonlopulle omia menoja. Ja sitten en ole kateellinen, koska arkivapaat ovat sellaisia joita monella ei ole.

Kun tuo pitkä viikonloppuvapaa osuu sen verran harvoin kohdalle, niin täytyyhän siihen tunkea sitten kaikki mahdollinen yhden kuukauden edestä :) Treenausta, teatteria, kapakkaa, shoppailua, grillailua, saunomista, paljuilua, kuntosalin avoimia ovia, siivousta, pyykinpesua, taloyhtiön kokousta yms oli nyt vapaan listalla. Toisinaan olenkin ihan puhki kun palaan töihin :D Täytyisi muistaa ottaa myös iisisti ihan vaan kotona, jotta jaksaa sitten painaa rankkaa duunia seuraavan viikon.

Nyt vietän pitkän vapaan viimeistä päivää. Eilen illalla aloin ottamaan vasta iisisti ihan kotosalla ja tänään yritän jatkaa vielä samaa rataa hetkisen. Perjantaina kun tuli oltua treenin ja muiden päivän touhujen jälkeen vielä kulttuuririennoissa mukana ja yökerhossakin pilkkuun asti. Lauantaina hoidettiin väsymystä ja pääkipua shoppaamalla, grillaamalla, saunomalla ja paljussa lillumalla. Sunnuntaina sitten vietettiin kuntosalin avoimia ovia ja siellä vetäsin parit jumpat lavalla. Eilen illalla oli kyllä vähän nuutunut olo. Ei vanha jaksa, kun rientorentoutuminenkin on välillä ihan liian rankkaa :D:D Onneksi olohuoneen sohvalla sai tehdä olomuodostaan spagetin ja katsella leffoja loppuilta.

Joskus tulee kyllä otettua iisisti koko vapaa, jos ystävillä on muita menoja enkä saa ketään jakamaan kanssani sosiaalista aikuisten aikaa. Silloin tuo neljä päivää tuntuu sinkkuihmiselle tooodella pitkältä. Kesäisin vietän aikaani enimmäkseen mökillä perheen kanssa, mutta pimeän aikaan talvella ei oo kyllä mitään tekemistä. Yleensä käytän ajan sitten itseni huoltamiseen ja veljenpoikien kanssa oleiluun sekä hyvän ruoan laittamiseen. Ei se tietenkään huono juttu ole :) Seuraava viikonloppuvapaa meneekin näppärästi ryhmäliikuntakoulutuksien parissa Vantaalla, niin ei tarvitse miettiä mitä tekis :)

Noo, saan mä niitä viikonloppuja vapaaksi muulloinkin. Onneksi olen kuukausipalkalla ja saan palkallisia juhlapyhävapaita pitkin vuotta käyttöön. Yleensä käytän niitä kun tarvitsen viikonloppuna vapaata. Olen myös ottanut jo monen vuoden ajan lomarahat vapaana. Näin saan itselleni enemmän vapaa-aikaa ja jaksan töissäkin sitten paremmin. Nyt ei tarvitse onneksi odottaa seuraavaa viikonloppuvapaata normaalia aikaa vaan pidän sitä ennen lomarahavapaita yhden viikonlopun ja lähden risteilylle kuntosaliporukan kanssa :) Katotaan nyt, miten siitäkin reissusta sitten selvitään :D:D

Täytyy kyllä sanoa, että olen jo liian rutinoitunut noihin arkivapaisiin ja niiden viettämiseen. Yleensä mulla on selvät sävelet miten arkivapaapäiväni etenee. Mutta, kun viikonloppuvapaa koittaa olenkin välillä vähän hukassa mitä kaikkea sitä voisi tehdä. Ja ennen kaikkea, mitä ne muut ihmiset yleensä tekevät? En haluaisi hukata arvokkaan viikonloppuvapaan aikaa liikaan miettimiseen tai toimettomuuteen. On aina hyvä, jos mulla on jotain jo valmiiksi järjestettynä viikonlopulle.

Arkivapaa on aivan erilainen vapaa kuin viikonloppuvapaa. Arkena ei yleensä järjestetä esim. mitään yleisötapahtumia. Arkena useimmat kaverit ovat töissä. Arkena ei saa itselleen leppoisaa sunnuntaifiilistä. Arkena älä nuku pitkään sillä kerrostalossa ovet paukkuu ja hissi metelöi heti aamusella kun muut asukkaat lähtevät töihin. Arki on arki vaikka se olisi vapaapäivä. Usein vapaapäiväni osuu myös jumpanvetopäivään. Eli töissä oon vaikka oon vapaalla. No, onneksi jumpanveto ei tunnu työltä vaan on hauskaa :)

Vaikka arkivapaa onkin useimmiten arkirutiineja sisältävä päivä, en haluaisi niistä kuitenkaan luopua, koska niissäkin on ne hyvät puolensa. Esim. toimistot ja virastot ovat auki. Lääkärit, kampaajat yms ovat saavutettavissa helposti. Nytkin sain hammaslääkärin keskelle arkipäivää. Vapaapäivä on aina hyvä, on se sitten arkena tai viikonloppuna. Välillä vapaapäivän vietto vaan kuitenkin vaatii suunnitelmallisuutta jo paljon ennen ajankohtaansa.

Jaahas, nyt taidan lopetella tämän lätinän ja lähden treenaamaan ja sen jälkeen taloyhtiön kokoukseen. Kyllä tässä jo otettiin iisisti. Hyviä vapaita kaikille! On ne sitten arkena tai viikonloppuna :)

jaana


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti