lauantai 26. maaliskuuta 2016

MIKSI AINA ON KIIRE?

Niin, miksi?

Kiire taitaa olla nykyajan vaatimus joka asiaan. Teknologia kehittyy koko ajan ja ihmisenkin pitäisi kehittyä nopeammaksi siinä samassa. Ei onnistu kuulkaa. Kone on kone, mutta ihminen on homo sapiens edelleen.

Sorminäppäryys kuitenkin on saanut nopeutta näin älypuhelimien kultakaudella. Vähän pelottaa ajatus tulevaisuudesta, missä tämän ajan lapset ja nuoret eivät osaa enää tehdä mitään käyttämällä ensin hieman aikaa ajatteluun. Tai nykyhetkenäkin tämä on jo fakta. Nytkin ne sormet näpyttelevät heti sosiaaliseen mediaan kaiken tapahtuneen ( sekä ei-tapahtuneen...) mistä voi irrota jotain "sanomaa". Ja kuvat leviävät netissä nopeammin kuin pieru katoaa Saharaan.

Myös työelämässä pitäisi olla paljon nopeampi kuin ennen ja siinä samassa korvata ainakin vielä yksi aikaan saava ihminen. Ei onnistu kuulkaa sekään. Kone on kone ja niin edelleen. Ainakin omassa duunissa ravintolassa joudun välillä venymään mahdottomalta tuntuviin suorituksiin. Yleensä tämän mahdottomuuden aiheuttaa KIIRE! Monella asiakkaalla tuntuu olevan kiire ruokailunsa kanssa. Miksi? Ymmärrän, että on nälkä ja sen annoksensa haluaa nopeasti eteensä. Ravintolaruokailun pitäisi kuitenkin olla leppoisa sosiaalinen tapahtuma eikä äkkiä toimitettu kehon tankkaaminen. Lounasruokailu on asia erikseen, silloinhan työnantaja määrää minkälaisen ajan saat ruokailuusi käyttää. Mutta, otapa iisisti kun ravintolaan menet ruokailemaan. Kyllä se annos sieltä tulee :) Kokki katsos haluaa tehdä parhaansa ja tarjota asiakkaallekin vain parasta ja tähän vaaditaan hieman aikaa. Kiireellä ei tehdä kuin rikkinäisiä pääsiäismunia ja niitä toisia juttuja.

Nyt on ensimmäinen pääsiäinen kun kaupat saavat olla auki. Kuulemma eilinen pitkäperjantai on ollut kassamenestys kaupoille. Onhan se hyvä juttu, että ihmiset nyt sitten menevät ja kuluttavat rahaa, jotta kaupan alan työntekijöille riittää töitä. Mutta, asiassa on myös toinen puoli. Monet kaupan työntekijät olisivat varmasti halunneet jäädä kotiin viettämään pyhäpäivää eikä istua kassalla. Ja kun siellä kassan takana nyt joutuvat istumaan, varmasti toivovat että asiakkailla ei olisi kiire. Kun pyhäpäivänä joutuu olemaan töissä toivoo, että voisi myös tehdä niitä töitä hieman rennommalla otteella, jotta se päivä edes vähän tuntuisi pyhäpäivältä. Ainakin itsellä on tämä fiilis. Toivon, että saisin tehdä työni rauhallisella tempolla tällaisten pitkien pyhien aikaan. Varsinkin, kun työnakki napsahti tällä kertaa koko pääsiäiseksi, en saa kokea pyhäpäivien rentouttavaa vaikutusta siten kuin muut vapaalla olijat.

Toki tuota kiirettä aiheuttaa myös ihminen itse. Jos olisit lähtenyt viisi minuuttia aikaisemmin matkaan, niin ei olisi niin kiire määränpäähän. Tuttu juttu varmasti monelle :) Liikenteessä kiire on paha juttu. Kiire, kiirempi, kuallu. Niinhän se kiire voi myös päättyä, ikävällä tavalla. Ota iisisti, aina se vihreä aalto ei osu kohdallesi. Itse totesin sen saman pari päivää sitten. Mutta, kerkesin määränpäähän silti :)

Kun kiire pukkaa päälle eikä se johdu itsestäsi, mieti jotain rauhoittavaa. Itselläni alkaa mielessä pyöriä yksi uunimainos. Siinä vaimo soittaa miehelle, joka on kalastamassa, ja kysyy: "Did you get the fish?" Mies vastaa, että: "Not yet." Vaimo toteaa, että: "The guests will be here in on hour." Ja mies toteaa vaan, että: "The fish doesn´t CARE."

Ihan mahtava mainos! Kalalla ei ole kiire mihinkään, piste. (No, joutuu se sinne uuniin sitten lopuksi, mutta ei kiireellä :))

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille. Ottakaa rauhallisesti. Varustaudu kiirettä vastaan. Varsinkin kun kellonaikaa siirretään ensi yönä tunnilla eteenpäin, niin et ole tuntia jäljessä huomispäivänä.


janetzski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti